TIIMITUNTEMUS
Vaikuttavan tiimin toiminta lähtee jokaisen tiimiläisen itsetuntemuksesta ja itsensä johtamisesta. Tämän lisäksi tiimiläiset tuntevat toistensa vahvuudet ja heikkoudet sekä vuorovaikutus- ja toimintatavat. Tiimillä on jaettu ja merkityksellinen visio, joka ohjaa heidän toimintaa ja päätöksen tekoa syvemmällä tasolla. Tiimissä on turvallista olla oma itsensä, ottaa vapautta ja vastuuta, käydä dialogia ja oppia yhdessä.
"Yhdessä teemme ihmeitä."
%20(4)_edited.jpg)
Muutos
Tiimin kehittämisessä muutos syntyy siitä, kun ihmiset pääsevät ymmärtämättömyydestä, turhautumisesta ja katkeruudesta siihen, että jokainen tiimiläinen tiedostaa omat ja muiden lähtökohdat, haluaa ottaa vastuun itsestään ja yhteiseen tavoitteeseen etenemisestä. Voimavaroja ei käytetä enää turhien väärinkäsitysten selvittämiseen, väärissä tehtävissä kuormittumiseen, keskinäiseen kilpailuun ja ulkopuolisten syiden etsimiseen vaan laadukkaaseen toimintaan.